22.8.2015

Aamulenkillä

Ei voisi maisemat paremmat olla, 100 metrin päästä kotoa avautuu kauniit näkymät ja niinpä jälleen kerran pistimme miehen kanssa töppöstä toisen eteen. Matka kohti joenrantaa alkoi klo 7.30.

Kajaaninjoen varrelta löytyy historian havinaa ja tätä nykyä todella kaunis Rantapuiston alue. Sen kruunaa loppusyksystä valmistuva Kyynäspääniemen kevyenliikenteen silta. Molemmin puolin on joen ympäristöä "siivottu" ja kyllä siellä sielu lepää. Vedellä on valtava vaikutus katsojaan.

Näissä kuvissa ei näy kuin sitä historian havinaa ja kaunista maisemaa ☺ Lapsuuteni maisemat vilahtelevat kuvissa, sillä asuin pienenä kerrostalossa aivan tuossa joen kupeessa ja ikkunasta oli oikein mukavat näkymät luontoon. Täältä voit kurkata aikaisempaa postausta joelta.

Pari tienylitystä ja ollaan tässä. Vastarannalla Kaukametsän alue, josta löytyy Kaukavesi (vesiliikuntakeskus), Kaukametsän kulttuuri- ja kongressikeskus, Kainuun Musiikkiopisto, Kaukametsän Opisto ja Scandic Kajanus:


Suvantorannan venesatama, kivenheitto Kauppatorille.


Näkymä Koivukosken voimalaitokselle ja lapsuuden asuinalueeseen ☺



Tervakanavalla. Maailman ainoa toimiva tervakanava tarjoaa kesäisin tervansoutunäytöksiä. 





Näkymä kanavalta linnalle. Pohjoisin kivilinnan rauniot lepäävät pienellä saarella ruman sillan alla:


Tätä kautta soutajat jatkoivat tervankuljetusta Oulua kohti. Oulujärvi siintää tuolla horisontissa.



Tervavene ja tynnyrit:



On siinä saanut veivata kampea saatikka melaa, kun 1860-luvulla on soudettu 80000 tynnyriä tervaa Kuhmosta Ouluun. Juuh ja kosket oli tietty vapaina - tässä mitäään voimalaitoiksia ollut...


Ulospääsy ☺



Lussitupa toimi aikoinaan soutajien levähdyspaikkana, sittemmin kesäkahvilana. Tätä nykyä se on suljettuna. Harmi, sillä kesäkahvilan sijainti ei voisi pahempi olla.... Mökki on todella suloinen sisältä...






Näkymä Linnansillalta kanavalle:


Meillä alkoi eilen tässä kauniissa ympäristössä 3 päivän pituinen Puistojuhla Linnanvirta2015 -tapahtuma. Tänään pitää käydä katsomassa Aleksateri I saapumista kirkkoveneellä kaupunkiin. Siitä onkin lähes 200 vuotta, kun hän viimeksi vieraili Kajaanissa, Vuolijoella ☺

Auringonvahvuista viikonloppua kaikille !
Nautitaan kesästä, joka on meille tullut loppujen lopuksi!

8 kommenttia:

  1. Onpa siellä sää ja maisemat kohdillaan.
    Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ja voi tätä lämmön määrää! Huikeeta oli muutoinkin, kun lähes koko kaupunki oli liikenteessä jokimaisemissa tänään päivällä! Tosi kiva tapahtuma, toivottavasti saa jatkoa, sillä kaikenikäisille oli jotain!

      Poista
  2. Voihan mahtava mitä kuvia jälleen. Aivan upeat nuo tynnyrit, mutta kyllä on ollut todellista vääntöä raahata niitä jokia pitkin. Noh siihen aikaan miehet ja naiset olikin rautasia ja kovia tekemään töitä. Tosin oli se maailmakin ihan erilainen kuin tällähetkellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja naiset istui lierihatuissaan veneissä koskien kuohuessa ympärillä, kun laskettelivat pitkin jokia ☺ Ja tää juttu on tosi - olen nähnyt erään tosi vanhan kuvanauhan moisesta extrememenosta ☺ Ei onnistu (eikä saisi ilman pelastusliivejä edes yrittää) nykyään.

      Poista
  3. Mä niin tykkään Kajjaanista. Jonkun verran on tullut siellä käytyä, kun olemme olleet Vuokatissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin, Mari ☺ Täällä on perusasiat elämiseen kunnossa ja sopivassa suhteessa väestöön.

      Poista
  4. OLEN SEURAILLUT IHANIA TUUNAUKSIASI.NYT EKSYN KAJAANIIN LOSSITUVALLE SE ON SOMA ,OISKO SE OLLUT 70 LUVUN LOPULLA KAHVILANA ,TULI TUNNE ETTÄ OLEN SIELLÄ SILLOIN KÄYNNY .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, Tuulikki!
      Kyllä siellä kahvila oli 2000-luvullakin. Perhokerho piti sitä hetken aikaa. Harmi vaan että se ei ottanut tuulta purjeisiin ja ettei siitä syntynyt joka kesäistä perinnettä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...